sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Virkattuja tossuja

Koska yksittäisen tossun postaaminen tuntui turhalta, tein niitä sitten kokonaisen pinon. Tossujen tekoon on kyllä syykin, minun omatunto. Olemme lähdössä äitini ja siskoni kanssa pienelle viikonlopun kestävälle lomalle juhlimaan äitini syntymäpäiviä. Koska lahjojen keksiminen on tavattoman hankalaa ihmiselle jolla on jo kaikkea, lupasin äidilleni lahjaksi lankakaupoissa käynnin täysin vapaavalinnaisilla ostoksilla :D Ja itseni tuntien en taida tyhjin käsin poistua kaupasta minäkään. Siinä vaiheessa alkoi omatuntoni kolkuttaa ja muistuttaa käyttämättömistä langoista kaapeissa. Joten koukku käteen, lankaa kaksinkerroin ja virkkaamaan. Langat hyötykäyttöön ja minulle syy ostaa lankoja lisää hyvällä omallatunnolla koska vanhatkin on käytetty.

Lankana mitä kaapista löytyy ja osaan tossuista 2 lankaa. Koukku kaikissa 5 mm. Erittäin hyvä ohje virkatuille tossuille löytyy täältä : Neljassapolvessa.blogspot.com , tossut ovat nopeat tehdä ja ohjetta on helppo muuntaa eri kokoihin soveltuvaksi. Kuvista puuttuvat Lumin jalkaan sopivat, ne menivät heti käyttöön aamutossuiksi :)







Mitä muuta kesän aikana on tapahtunut :



 Torilla on käyty syömässä kesän pakollinen toriaamiainen paistetuilla muikuilla ja hakemassa herkkuja.

 Töitä, töitä ja töitä, kesälomaan vielä pari viikkoa aikaa.





Juhannus juhlittiin sangrian voimin, oli hyvää ja sitä oli riittävästi :)



Vauhtipuisto Oulussa, ihana pieni huvittelupuisto jossa lapset viihtyy.



Jättineulepeittoon kudetta. Tästä tulee oma juttunsa kunhan saan kuteet kerittyä ja peiton valmiiksi.

Lämmintä kesän jatkoa !

tiistai 29. toukokuuta 2018

Lumille pipo

Olin ostanut valmispakkauksen lankaa, josta voisin tehdä Lumille pipon. Lankakerä oli unohduksissa ostohetkestä toissapäivään saakka ja löytyi kaappeja siivotessa. Olin tyystin unohtanut edes sen hankkineeni, mutta Lumi ihastui siihen heti ja vaatimushan oli pipo on saatava päähän mahdollisimman pian. Oli 20 astetta lämmintä tai ei :)

Puikkoina 4,5 mm sukkapuikot kun tarpeeksi lyhyttä pyöröpuikkoa ei löytynyt ja  pipon tekoon:







Pipo valmistui lopulta kahdessa päivässä ja oli käyttäjälleen erittäin mieluinen ja sopiva. Onnistunut ostos siis :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Virkkaamalla kesää kohti

Instagram on nykyään minulle se helpompi tapa päivittää käsitöitäni, mutta kokeilen aina välillä laittaa blogin puolellekin juttua. Keväällä innostuin virkkaamaan, jopa siinä määrin että puikot ovat olleet jäähyllä hetken aikaa. Valmistuneita töitäki on,  jotka tosin lähtivät käyttöön niin nopeasti etten kunnolla ehtinyt niitä edes kuvaamaan :)

Valmiina mm : 

Lost in time- huivi, lanka Novita Rulla 2 kerää, koukku 5 mm ja erittäin hyvät ohjeet löytyy täältä: Mijocrochet/lostintime-fin 







Virkatut lapaset, lankana 7-veljestä, koukku 4 mm ja ohje täällä: Novitaknits.com Alkuperäinen ohje on isovelilangalla, mutta ihan ohjeen mukaiseti tehtynä sain 7-veljeksellä siroon naisten käteen sopivat tehtyä.



Peiton paloja pintaneuleella, lankana Citymarketin mammuttimarkkinoilta hankittu lanka 500g kerä ja valkoinen 7-veljestä. Tämä peitto on hieman kesken, siitä tuleekin suurempi kuin ajattelin. Yhden palan koko n. 75x95 cm :)




Virkkaamalla kohti kesää siis mennään. Tervetuloa myös seurailemaan minua ja tekemisiäni Instagramiin Instagram.com/lumioosi

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vinkkilinkki virkkauksiin

Facebook-ryhmä Crochet Jojo on sivusto, josta saan ihania vinkkejä ja ideoita virkkaukseen ja muuhun väkertämiseen. Kun en keksi mitään tekemistä, surffailen sivustoja etsien kadonnutta inspiraatiota. Ja tietenkin kuvat on poimittu talteen idealla : tämän voisin joskus tehdä :) Sivustolla on yleensä myös hyvin lisätty ohjeet tai ohjevideo, joten pelkän kuvan perusteella ei tarvitse töitä alkaa tekemään.

Kaikki seuraavat kuvat ovat poimittu täältä : Facebook.com/Crochet-Jojo

Henkilön Knitting Embroidery bordado videos kuva.
Tuplalangalla virkattu kori

Linkki ohjevideoon, Facebook , viedolla näytetään miten tuplalangalla virkataan kori. Hyvännäköistä tulee myös useammalla värillä tehtynä..


Henkilön Crochet Jojo kuva.
Todella kaunis peitto

Henkilön Crochet Jojo kuva.
Pieniä virkkauksia, joihin saisi kulutettua loppuja jämälankoja
Henkilön Crochet Jojo kuva.
Sivustolta löytyy yleensä hyvät, kuvalliset ohjeet
Henkilön Crochet Jojo kuva.
Erilainen isoäidinneliö :)
Henkilön Crochet Jojo kuva.
Ideoita matoksi lastenhuoneisiin

Kaunis peitto voisi valmistua näinkin yksinkertaisesti :

Henkilön Crochet Jojo kuva.
Pelkkiä pylväitä


Henkilön Crochet Jojo kuva.
Ketjusilmikoita

Henkilön Crochet Jojo kuva.
Pujottelua


Henkilön Crochet Jojo kuva.
Reunat huolitellaan kiinteillä silmukoilla

Toivottavasti näistä on vinkeiksi teille muillekin, minun to do-lista kasvoi ainakin :D




sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sukka, jolle ei koskaan valmistu paria

6.1.2018 hain äitini mukaan päivään, joka oli raskain koskaan kokemamme. Pakkasin mukaan lankoja ja puikkoja, itseni tuntien en osaa istua vain ja odottaa. Istuin isäni vierellä ja neuloin, langoista joissa väritkään eivät sopineet toisiinsa, liian isoilla puikoilla. Jokaiseen silmukkaan on kuitenkin neulottu rakkautta, muistoja ja kyyneliä. Helpotusta siitä, että isäni eli hyvän elämän ja loppuun saakka arvokkaan elämän äitini rakastavassa hoidossa. Huoli äidin jaksamisesta tässä vaikeassa tilanteessa, yli 50 vuoden yhteiselon päättymisestä. Surua menetyksestä ja toivoa tulevasta. Kaikki mahdolliset ajatukset ja tunteet. Silmukoita sukassa satoja, monta asiaa käsiteltynä.

Sukka oli melkein valmis, kun isäni ote elämään alkoi hiipua. Läheiset ihmiset olivat kerääntyneet isän ympärille ja huoneessa oli rauhallista. Tilanne kaikessa surullisuudessaan oli levollinen. Lopetin neulomisen, en voinut tehdä viimeistä kierrosta, en vain pystynyt. Yritin ehkä saada lisää aikaa, edes minutteja. Tämä sukka tulee päätymään muistojeni laatikkoon. Ehkä joskus sitä katson muistaen loppiaspäivän 2018, kaiken sen tunteiden kirjon jonka päivän aikana läpi kävin. Neulomisen terapeuttisesta vaikutuksesta on tehty tutkimuksiakin, tämä oli minun keinoni selviytyä.



Muistoja kannan ikuisesti sydämessäni, rakkauteni ei koskaan tule vähenemään. Lepää rauhassa isä <3

maanantai 1. tammikuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2018

Vuosi 2017 kului kuin siivillä. Nyt on hyvä tehdä katsaus edelliseen vuoteen ja lähteä uusin voimin tulevaan. Kuva kertoo enemmän kuin sanat, joten kuvat kertokoon oman tarinansa. Siihen on kuitenkin mahtunut neulomuksia, lankaa, lapsia ja lapsenlapsi. Leffoja ja Leo's leikkimaata, lomaa ja lääkäreitä. Kuvat olkaa hyvät:













































Hyvää vuotta 2018 ja paljon neulomuksia :D