sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Melkein perussukka/kerrosrivinousua varressa

Turkoosi ei minun lempivärejäni ole. Se on niitä värejä, joita sietää tiettyyn asti ja vähäisissä määrin.
Mutta jos hyvää lankaa saa edullisesti, niin silloin tehdään siitä. Olin jo tehnyt kerästä yhdet lasten sukat ihan perusmallilla, mutta aikuisten sukkiin halusin jotain muutakin. Laatikosta löytyi vajaa kerä seiskaveikkaa, joten päätin yhdistää 2 lankaa ja tehdä hieman muunneltua kerrosrivinousumallia. Koska Flotte lanka on kirjavaa, niin tästä tuli melkein perussukka, teräosa on tehty yhdestä langasta.

Lankana 7 veljestä valkoinen ja Flotte Socke turkoosi. Puikot 3 mm ja varressa 12s/puikko, teräosassa 11s/puikko. Koko n. 37

Alkuun on tehty 2o2n resoria 5 kerrosta ja 7 kerrosta valkoisella ja jatkettu kerrosrivinousulla turkoosilla langalla seuraavasti :

1-3 krs. 3 oikein, nosta silmukka neulomatta.
4-5 krs. Vaihdetaan valkoinen lanka ja neulotaan kokoajan oikeaa.

Toistetaan näitä viittä kerrosta kunnes kuvio-osuus on halutun mittainen. Tehdään vielä 7 kerrosta oikeaa valkoisella ja 10 kerrosta 2o2n resoria nilkkaan,

Loppusukka tehdään turkoosilla perussukan ohjeella loppuun. Näissä on ristiinvahvistettu kantapää ja kärjessä sädekavennus. Sädekavennus tehdään aina parillisella määrällä silmukoita, joten ensimmäisellä kavennuskerroksella neulotaan vain puikon 2 viimeistä yhteen = 10 silmukkaa/puikko

Sädekavennuksen ohje












Ja näistähän tulikin ihan kivat. Turkooseiksi :)

4 kommenttia:

  1. Kivat sukat, turkooseiksi. :D
    Hyvää nimipäivää! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva malli sukissa ja mun lempivärissä! Täytyy taas ihailla noita irtojalkojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyllä sellainen, että taitaa sopia mihin väreihin vaan. On nuo irtojalat kätevät, seuraava hankinta onkin jalat myös lasten kokoon :)

      Poista