tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitienpäivää ja koe-tossu

Äitienpäivä on vietetty asiaan kuuluvien askartelujen ihastelemisen ja kakkukahvien muodossa. Lumi teki minulle aamulla paahtoleivän ihan itse. Margariinimöykky keskellä leipää, 2 palaa kinkkua ja juustopalan reunasta repäisty palanen ja minusta se oli oikein maukas.

Iltapäivällä Mamman luona kakkukahville, askarreltiin Lumin kanssa kortti, johon painoimme käden kuvia. Oikein mukava askarteluhetki 2 vuotiaan kanssa, joka oli kyllä sitä mieltä että äiti on liimannut hänen kädet. Kerroin sen olevan kylläkin maalia ja sillä maalataan, mutta jos maalilla liimataan, muuttuu se pikkuisen ihmisen maailmassa laamaamiseksi. Joten laamasimme kortin :) Minulta Mamma sai bambuisen tiskirätin, tarvitsenhan käyttäjiä noille jo tekemilleni, niin saan hyvän syyn tehdä niitä lisää.




Isommat tytöt ihastuivat neulottuihin tai virkattuihin Converse-villasukkiin. Tein sitten pikkuruisen harjoituskappaleen. Ohjetta siihen ei vielä ole ja jotakin on muunnettava koon lisäksi. Ainakin pienempi koukku jotta neuloksesta saa tiiviimmän ja lankavalinta on mietittävä, paksu puuvilla ei kovin hyvin taipunut tossuksi saakka. Mutta hyvä alku kuitenkin. Turkoosit ja pinkit tilattiin, joten jossain välissä ne on tehtävä. Onneksi kesä on vasta alkamassa, ja syksyyn on aikaa.




Minun 10€ Ebay huutokauppabudjettiin tuli 2,61 lovi. Voitin sillä puikkosetin. 11 erikokoista pakkausta bambuisia sukkapuikkoja, koot 2mm-5mm. Nämä ovat hieman normaalipuikkoja lyhyemmät, koska ainakin lasten sukissa ja lapasissa uskoisin niiden toimivan paremmin. Kokeilu ei ainakaan kallista ole noilla hinnoilla :)




Budjetissa on jäljellä vielä vajaa 3,-, seuraavaksi metsästän vielä pitkät pyöröpuikot, niin pääsee kokeilemaan magic loop-tekniikkaa.

2 kommenttia:

  1. Ihanan söpö tossu! Magic loop- tekniikka on niin huippua, tsemppiä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella että minulta jäisi ainakin pois se valittelu toisen sukan tekemisestä :) En vielä saanut huudettua pyöröpuikkoja, mutta kyllä minä sen setin vielä saan :)

      Poista